Social media

Wednesday, June 14, 2017

Keskiviikko 14.6.2017

Pari viikkoa viimeisestä kirjoittelusta onkin taas jo vierähtänyt ja nyt ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni, että edes muutaman lauseen blogiin saisin! Tosiaan töitä on ollut aivan älyttömästi! Tällä hetkellä on 16 päivää töitä yhdellä vapaalla (onneksi tästä putkesta on enää 2 päivää jäljellä), joten aika väsynyttä miestä tässä ollaan. Aamuvuorot ovat vaihtuneet iltavuoron kuumalle puolelle ja porukkaa syömässä tuntuu olevan koko ajan vain enemmän. Tällä viikolla minulla piti olla torstai ja perjantai vapaita päiviä, mutta pomo vaihtoi sen eilen perjantaiksi ja sunnuntaiksi… Minulle asiasta ei mitään sanottu ja satuin huomaamaan vaihdon, kun vilkaisin työlistoja uudestaan. Olin suunnitellut kahden päivän reissua Fuerteventuralle, joten ei ollut tuo kauhean iloinen uutinen. Keskustelin pomon kanssa, että minun on mahdotonta suunnitella mitään, jos tuollaisia vaihtoja tulee… Toisaalta ymmärrän, kun porukkaa sairastuu ymsyms, mutta kyllä noista omasta mielestäni aina pitää keskustella (pieni ero suomalaisessa ja espanjalaisessa työympäristössä)! Pomo ymmärsi ja saatiin sovittua, että ensi viikolla saan maanantain ja tiistain vapaaksi (sunnuntai tältä viikolta vielä siihen päälle). Keskusteluhan käytiin siis espanjaksi, joten jotain silläkin saralla on ilmeisesti tapahtunut! Nyt onkin sitten lennot Gran Canarialle varattu ja sunnuntaina aamulla yhdeksältä ollaankin jo ilmassa ja tiistaina olisi tarkoitus sieltä sitten illalla palautua!

Viime viikolla oli tiistaina vapaata ja siihen olikin jo suunniteltuna sukellusreissu kahden muun harjoittelijan kanssa! Alkuun oli teoriaa noin 40 minuuttia, jota seurasi noin tunnin harjoittelu altaassa. Lopuksi menimme vielä Atlanttiin sukeltamaan tunniksi. Koko setille tuli suhteilla ja hieman alennetulla hinnalla 50e (normaalisti liikutaan siinä 100e tienoilla). Oli älyttömän hienoa nähdä vedenalaista elämää niin läheltä ja niin pitkään!

Eiköhän sitä tekstiä tähän taas tarpeeksi tullut, joten seuraavaan kertaan!

Seuraa harjoittelua myös seuraavista medioista!

Snapchat: Jerleht
Instagram: Jerleht




No comments:

Post a Comment