Social media

Tuesday, May 30, 2017

Tiistai 30.5.2017

Töissä on väännetty aamuvuoroa oikein kunnolla viimeaikoina, joten ei ole tarvinnut pahemmin aamuisin pitkään nukkua. Viime viikolla tosin työskentelin yhtenä päivänä n.150 henkilön häiden ruokailun järjestämisessä. Yksittäisannoksina 150 henkilön ruokinta oli hieman eri kaliiperia kuin mitä meidän opetusravintola Prikassa tehtiin. Nosto kaikille tapahtui samaan aikaan, joten suhteellisen kovalla tykityksellä niitä annoksia sai nostaa! Menussa meillä oli keittiön tervehdyksenä katkarapuja majoneesilla tai kanarian perunoita mojo verde tai mojo rojo kastikkeilla. Tikutettuna pieniksi kauniiksi annoksiksi aikaa tuohonkin suhteellisen paljon kului. Alkuruokana oli caesar salaatti, pääruokana kala tai kana, pääruoan jälkeen tarjoiltiin limeshotti (vodkaa, limeä ja shampanjaa) ja jälkiruokana oli kakkua. Saattaa olla, että muutaman limeshotin itsekkin maistoin, kun painostettiin maistamaan… Oli kyllä hieno ja erilainen kokemus!

Tuossa noin viikko sitten varailin lennot takaisin Suomeen ja kyllä se vähän oudolta tuntui. Saa nähdä millainen fiilis on, kun lähdön aika koittaa. Kesäkuussa täältä lähtee 6 vanhaa harjoittelijaa, joten vähän haikeata tulee olemaan! Heinäkuun saankin sitten viettää paikan ”vanhimpana” harjoittelijana. Mielenkiintoista kyllä seurata millaisia ihmisiä tänne tulee lisää. Keittiöstä lähtee 3 viikon päästä toinen harjoittelija pois, joten jään näillä näkymin yksin painamaan selkä limassa hommia! Täällä on kyllä tavannut älyttömästi hienoja ihmisiä ja uusia ystäviä on tullut taas monta lisää!

Yllättävän hyvin sain kirjoiteltua, vaikka eilinen pitkäksi venynyt ilta vähän painaakin!

Instagram: Jerleht
Snapchat: Jerleht




No comments:

Post a Comment