Social media

Sunday, July 23, 2017

Sunnuntai 23.7.2017 (Vähiin käy ennen kuin loppuu)

Viimeistä kymmentä päivää tällä saarella vietetään ja kohta saa tosiaan ruveta miettimään pakkaamista. Lento Lanzarotelta Barcelonaan lähtee toinen elokuuta kello 15:45. Huoneen joudun luovuttamaan jo 8:30 aamulla, koska uudet harjoittelijat tulevat tähän huoneeseen samana päivänä. Hieman pitkä odotusaikahan tuossa on, mutta ystäväni Davis viettää vapaataan myös silloin ja suunniteltiinkin vähän ohjelmaa viimeiselle päivälle. Barcelonassa vietän yhden täyden päivän ja neljäs elokuuta lento Helsinkiin lähtee aamulla 6:45! Paljon on Barcelonassa nähtävää ja millään en kerkeä kaikkea käymään läpi! Tässä väkisinkin rupeaa mieli suuntautumaan jo Suomeen ja tuleviin hommiin siellä! Muutamat päivät töissä täällä ja sitten todella pienen loman kautta Suomeen töihin!

Tällä viikolla vapaat olivat jälleen tiistaina ja keskiviikkona. Suunnittelimmekin reissun saaren pohjoisosaan ja siellä sijaitseviin nähtävyyksiin. Minä, Davis, Stavros, Monta, Miroslawa, Kim, Monika ja Ilze oli kokoonpano kyseisellä roadtripillä! Aamulla suuntasimme Cesar Manriquen suunnitteleman talon (Lagomar) jälkeen ylös Risco de Famaralle ja siellä sijaitseville luolille (Cueva De Las Cabras). Sieltä matka jatkui Orzolan valkoisten rantojen kautta Punta Mujereksen luonnonaltaalle. Viimeisenä kävimme Charco Del Palon kylässä katsomassa rannikolla sijaitsevia pieniä luolia. Illan vietimmekin sitten rannalla löhöillen ja aurinkoa ottaen! Kaikkiaan todella hyvä reissu jälleen, vaikka suurimman osan noista paikoista olin jo ennen nähnyt!

Siis… Kohti viimeisiä haasteita täällä!

Seuratkaa reissua myös näistä mestoista!
Instagram: Jerleht

Snapchat: Jerleht 

Caleta del Mojon Blanco, Orzola

Piscina Natural Las Rosas, Punta Mujeres

Charco Del Palo

El Bosquecillo, Risco De Famara

Cueva De Las Cabras, Risco De Famara

Lagomar, Nazaret

No comments:

Post a Comment