Sunday, May 7, 2017

Sunnuntai 7.5.2017

Töistä en jaksa tällä kertaa pahemmin turista, koska samanlaisia työpäiviä on aika pitkälti ollut. Edelleen töitä on paljon, vaikka ruokatauot olen kyllä jo kerennyt pitämään!

Vapaani osuivat tällä viikolla keskiviikolle ja lauantaille. Keskiviikkona oltiin toisen harjoittelijan (Gabrielan) kanssa valloittamassa 596 metriä korkeaa Montana Blancaa! Itselle se oli jo toinen vuori täällä ja tällä kertaa kavuttiinkin hieman korkeammalle! Vuori sijaitsi keskellä ei mitään, joten bussia takaisin hotellille oli vähän vaikea saada ja siksi kävelyä tulikin pitkälle toistakymmentä kilometriä. Näkymät vuoren huipulta oli uskomattomat ja hyviä kuvia sainkin otettua!

Toinen vapaani oli lauantaina eli eilen. Olin jo aikaisemmin varannut matkan Timanfayan kansallispuistoon ja samaan reissuun kuului myös La Gerian viinialue (maistiaiset tietenkin paikan päällä). Reissu oli puolen päivän pituinen ja täynnä nähtävää. Timanfayalle pääsee isolle aukiolle autolla, mutta alueella kiertäminen on sallittua vain oppaan omaaville busseille. Mahdollisuus kamelilla ratsastukseenkin oli, mutta kun olin pariton niin en päässyt siihen osallistumaan. La Gerian viinialueella ei pitkään viivyttykään, mutta pääsimme kuitenkin maistamaan vähän paikallista viiniä (ihan kuin ei itsellä paria pulloa kaapissa olisi). Reissun jälkeen kuljin bussin mukana saaren pääkaupunkiin Arrecifeen ostamaan retkeilyvarusteita ensi viikkoa varten. Paikallinen urheiluvarusteita myyvä ”superkauppa” on Decathlon ja sieltä teltan, makuupussin, lampun, uimalasit ja reppuun tukiremmejä löysinkin! Eksyin myös skeittilautojen hyllylle ja päädyin ostamaan skeitin… En ole skeitannut yli kymmeneen vuoteen, joten alkuun oli ”pieniä” vaikeuksia. Jotenkin ihmeessä kuitenkin skeittasin Arrecifesta Puerto Caleroon, joka on noin 20 kilometriä ”mahtoi olla huvittava näky, kun oli iso rinkka selässä”. Tänään töissä olikin sitten jalat aika kovilla!

Siinäpä sitä tekstiä tällä kertaa. Paljon tulee tehtyä ja koettua vapailla!

Ainiin… Teimmä tännää omenapiirakkaa!!!

Snapchat: Jerleht
Instagram: Jerleht

Montana Blanca, 596 metriä!

On mulla täällä ystäviä! Oikeesti... (Timanfaya)

Wine Valley of La Geria


No comments:

Post a Comment